5. joulukuuta 2013

Eteenpäin

Me halutaan jo tammikuu ja Lotan treenit! Toisaalta ihan kiva välillä vaan mennä rennolla otteella juoksuratoja, mutta eihän tämä nyt erityisesti eteenpäin vie. Onneksi ei tarvitse odottaa enää kauaa. Viime aikoina on aksa kuitenkin tuntunut tosi kivalta, saa nähdä miten kauan kyseiset fiilikset säilyy kun päästään haastavampien ratojen pariin...

Tokoakin ollaan väännetty hyvin pienesti, mutta opetin Riesalle puolivahingossa tunnarin kävyillä! Nyt vaan pohditaan, miten saisi saman siirrettyä myös oikeille tunnarikapuloille...
Myös luoksarin stoppia treenattiin käpyjen avustuksella, viskoin Riesan selän taakse uudestaan ja uudestaan käpyjä ja aika nopeasti alkoi pikkuketunkin ajatukset siirtyä taaksepäin. Se meidän TK2 jäi tänäkin vuonna hakematta, mutta josko stoppi olisi vuonna 2016 valmis...


Demin kuolemastakin ehti vierähtää jo kuukausi. Tuntuu paljon pidemmältä ajalta vaikka eihän siitä ole kuin ihan hetki. Ikävä on edelleen ihan käsittämätön, vasta nyt oikeastaan alkanut muutenkin ymmärtää tapahtunutta. Aika-ajoin iskee ajatuksiin jo seuraavan pennun hankinta, mutta paluu kuukauden takaisiin fiiliksiin karkoittaa kyllä tehokkaasti halun hankkia yhtään mitään koiraa. Kaipa tämä tästä vielä helpommaksi muuttuu.

Riesakin on jonkin verran oireillut edelleen yksin jäämistä, mutta viime aikoina se on ollut kyllä ihan esimerkillinen koiraeläin. Ollaan aika paljon vaan lenkkeilty eikä niinkään treenattu ja on tuo kyllä varmaan maailman helpoin irtipidettävä. Yksi päivä unohdin remmin kokonaan autoon, mutta selvittiin silti hyvin ohi juoksevasta koirakosta ja vastaantulleesta urheilujoukkueesta. Pimeässä metsässä samoilusta en itse erityisemmin pidä, mutta vielä ei ole näkynyt mörköjä...

Aksaa on tehty se mikä on ehditty. Pari viikoa sitten oli varsin näppärä juoksupätkä, jossa ei mitään ongelmaa heti kun ohjaaja viitsii keskittyä siihen rataan... Vaikka pätkä on helppo, niin ei Riesa sitäkään ohjaamatta mene. Tämän lisäksi tehtiin keppitreeniä seinää päin ja otettiin lisähaasteeksi se, että itse peruutan vastakkaiseen suuntaan. Hyvin meni nämäkin.

Tällä viikolla treeneille oli maailman huonoimmat lähtökohdat... Mut soitettiin vapaapäivältä töihin ja jouduin sen vuoksi menemään hallille reilusti myöhässä, töissä kassa kaatuili ja jumitti, treeneihin lähtiessä naapurin koira meinasi tulla päälle, matkan varrella oli peura tiellä ja kaiken kruunasi se, että treeniryhmän koira oli tulossa teurastamaan Riesaa kun saavuttiin halliin. Sain hyvin vetäistyä oven kiinni, mutta Riesahan oli ihan sitä mieltä, että nyt katottiin kuolemaa silmästä silmään. Nopeasti Riesa tästä palautui, mutta omat ajatukset ei olleet kovin kasassa. Onneksi ei ollut tämän vaikeampi rata!


Erityisen kivana juttuna se, että Riesa hyppää päin! En tiedä mitä on pikkuketun päässä tapahtunut, mutta otan tämän ilman selityksiäkin.  Kontaktit on edelleen tosi kivat ja yleisilme muutenkin todella hyvä! Tuosta lopusta ei sitten puhutakaan... Toki voisi olla ihan ok, jos koira lukisi hyppyjä edes tuon verran itsekin, mutta on tuo nyt vähän naurettavan näköistä rytmittää koiran menoa siinä vaiheessa, kun koira käytännössä on jo painanut ohi. Mutta voihan sitä noinkin ohjata, joo'o. Tässä vielä toinen veto samaiselta pätkältä (ja samalla virheellä...):



Tiistaina käytiin taas pitkästä aikaa osteopaatilla. Viime käynnistä ehti vierähtää jo yli 4kk, hupsista... Pelkäsin, että koko koira on täysin umpisolmussa, kun olen kuitenkin yrittänyt pitää n. 2kk hoitoväliä. Tuttuun tapaan minä taidan edelleen olla se enemmän solmussa oleva osapuoli, Riesa on kuulema ihan erinomaisessa kunnossa. Tottakai sieltä taas löytyi niitä tyypillisiä aksakoiran kireyksiä, mutta ei mitään sen suurempaa. Hyvä tietenkin käydä säännöllisesti ne pienetkin kireydet hoidattamassa, niin ei kehity niistäkään mitään isompaa vaivaa.

Helpottuneet fiilikset taas käsittelyn jälkeen, mä aina tuppaan stressaamaan varsinkin Riesan etupään suhteen. Sehän on edestä aika suora ja katsottiinkin siinä, että ei ole joustavuuden kannalta paras mahdollinen, mutta ei se kyllä millään tavalla koiran lihaksissa näkynyt. Pienellä ja kevyellä rakenteella on varmasti osansa asiaan.

Riesa on kyllä joka kerta aivan uskomaton hoidettavana. Voisi kuvitella, että tuon tempperamentilla ja keskittymisellä olisi vähän ongelmia vain maata paikallaan, mutta Riesa painuu joka kerta kiltisti kyljelleen ja silmät kiinni torkkuu koko hoidon ajan. Tällä kertaa ei ollut edes mitään kipeämpää kohtaa, mikä olisi saanut sen edes nostamaan päätään.
Nyt kelpaa taas harrastaa huoletta, muutaman kuukauden päästä sitten uudestaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti