Toivottu paljon ja kaikkee saatukin on, sen verran ettei voi väittää ett' on tyytymätön

Nyt on pikkuketulla melkoisen kiva ote agilityyn! Ohjaaja ei ole ihan vielä saanut samasta draivista kiinni, mutta ehkä pian.

Lauantaina käväistiin Lotan uuden agihallin avajaisepiksissä, kun ryhmäläiset pääsi ilmaiseksi kisaamaan. Lotalla on hirveän hienot puitteet tuolla, kyllä kelpaa reenata! Riesan kannalta ei niin mukavaa, ettei koiraa päässyt viemään kentälle ennen suoritusta ja kylmiltään lähteminen on aina Riesan kanssa niin kovin huono idea :D Mutta ei siinä, Riesa ihan yllätti, eikä flipannutkaan totaaisesti! Itse en mitenkään liikaa panostanut ratasuunnitteluun ja se yllättäen kostautui virheinä. Olisi pitänyt suosiolla ohjata vaan kaikki ahtaat kohdat toiselta puolelta, ei olisi tarvinnut kristallipalloa noiden virheiden ennustamiseen.
Ei se mitään, hieno eläin vaikka pitikin vähän liian kivaa radalla.



Sunnuntaina juostiin virallisissa Ojangossa. Voi vitsit kun olikin tupla aivan nokan edessä, mutta kotiin ei tullut nollan nollaa. Radat oli silti aivan superhyviä! Kyllä noita jo kehtaa katsellakin.

Ensimmäisen radan video valitettavasti katosi, mutta heitän ratapiirrustuksen tähän kuitenkin. Varmasti mittakaavat heittää, en muista enää ihan tarkasti.
Rata oli varsin erikoinen, pituus 100m ja ihanneaika 25sec. Riesan ajalla olisi hyvin ehditty hyppysertiin, hehe. Tämä siitäkin huolimatta, että heti alussa 2-3 väli valahti kun kettu olisi niin kovasti halunnut vaan pistellä menemään. Myös 10-11 välissä vähän kaarrettiin, joten kovaa noin muuten mentiin!

Erityisen tyytyväinen olen siihen, että Riesa kepitteli kiltisti loppuun vaikka itse etenin jo 5-6 väliin tekemään persjättöä. Aika monet tietää, että kyseinen ohjaus ei ihan kuulu mun lemppareihin, mutta tänään ei paljoa vaihtoehtoja ollut.
Hylly tuli 13 putkella, kun pussin jälkeinen valssi valahti totaalisesti ja peruutin sitten koiran väärään päähän putkea. Muuten ratavirheetöntä.

Toinen rata olikin jo pidempi (22 estettä).. Tämä rata tuntui oikeasti jo agilityltä! Myös ensimmäisellä radalla oli samanlaisia fiiliksiä ilmassa, mutta tämä jotenkin vain rullasi älyttömän hyvin eteenpäin. Tällä oli muutamia töksähteleviä kohtia, mutta se ei oikeastaan radalla lainkaan haitannut. Loppuun sitten meidän (minun) tyyppivirhe, tuolla tyylikkäällä ohjauksella olisi varmasti normaalimpikin koira kiertänyt koko hypyn.
Tämä jäi vähän kaivelemaan. Riesa tuntui muurilta jotenkin kummasti kääntyvän väärään suuntaan, minkä vuoksi liioittelin tuon ohjauksen kanssa, mutta Riesa ehtikin korjata kurssinsa ennen kuin minä ehdin mukaan. Pöh.



Viimeinen rata meni vähän höntsäilyksi, kun hyllyn jälkeen ajattelin kokeilla muutamaa riskialttiimpaa ohjausta, mutta en oikein päässyt ajatusta pidemmälle... :D En siis toteuttanut alkuperäistä enkä edes sitä ajattelemaani ohjausta.
Hylly otettiin tällä kertaa heti alkuun. Puomin jälkeen päätin taas kokeilla edelliseltä radalta tuttua takaakieroon ohjaamista ja toimi ihan yhtä hyvin kuin edellisellä kerralla! Uusin sen sitten pituuden kautta, että sain ohjattua siten miten nuo pitäisikin ohjata. Tämän jälkeen rata olikin vähän päätöntä juoksemista. Hirveän hyviä ideoita oli kyllä, mutta idean tasolle jäivät.



Silmäni itkevät verta tuon keinun takia... Riesalla on aina ollut vähän hilkulla oleva keinu, mutta en ole koskaan nähnyt sitä sivulta kuvattuna! Kisoissa ei olekaan pitkään aikaan ollut keinua, pitää jatkossa olla sen kanssa tarkempi. Myös puomin kontakteja pitäisi malttaa pysäytellä samalla innolla kuin aan alastuloja, vaikka kieltämättä näyttävät makeilta noilla sadasosan pysähdyksillä. Mutta siitä on sitten makeus kaukana, kun se kerran keksiikin vain hypätä yli... Nään näistä varmaan painajaisia, seuraavien kisojen teemana kunnolla pysäytetty puomi!

Matka voi olla pitkä ja vaikeeta on nauttii siitä, mut ehkä juuri silloin ottaa kaaos oikeen muodon

Riesa täyttää loppiaisena neljä. NELJÄ! Mihin tämä aika oikein juoksee? Tässä alkaa ikäkriisiä iskemään oikein kovalla vauhdilla. Riesan piti olla tässä vaiheessa jo kymmenen eri lajin valio, maajoukkueessa viidestä eri lajista ja muutenkin oikein hyvin käyttäytyvä ja selväpäinen eläin. En tiedä mitä matkan varrella tapahtui, mutta jokainen osa-alue on vielä vähän työn alla.

Ei se mitään. Maailman paras riesa se on silti. Streriloinnin myötä siitä on tullut monella tapaa tasaisempi eläin, mikä on helpottanut elämää paljon. Varmasti myös jonkinlaisella aikuistumisella on oma vaikutuksena, vaikka eihän tuosta nyt hyvällä tahdollakaan vieläkään voi käyttää sanoja tasainen tai aikuinen.
Riesasta on muutenkin kasvanut hyvin erikoinen paketti. Se ei sovi oikein mihikään muottiin, mikä tekee elämästä välillä haastavaa. Toisinaan on turhauttavaa pyyttää vaikkapa neuvoja ongelmaan x, kun näkemättä kukaan ei vaan ymmärrä, että koirassa voi olla meneillään niin paljon kaikkea. Vastapainoksi Riesa on onneksi tietyissä asioissa hirveän helppo ja mutkaton kaveri, vaikka usein aiheuttaakin stressitason nousua vähän jokaiselle. Mutta tavanomaisuushan on tylsää eikä tavallisuudella ikinä saavuteta mitään.

Ulkonäön puolesta(kaan) Riesa ei vieläkään ole tolleri, mutta noin muuten viimeistään nyt on varmasti kaikki mahdollinen massa saavutettu. Ei voi oikein enää edes vedota ikään, kun joku ihmettelee laihuutta. Itse elättekin pitkään toiveita etuosan kehittymisestä, mutta suoraksi jäi. Onneksi Riesa muuten on kevyt ja elastinen, eikä heikko etuosa ole aiheuttanut mitään ongelmia.

Pakettina Riesa on kyllä ihan nimensä veroinen, mutta silti niin kovin ihana. Kamalasti minä sinä aina haukun ja arvostelen, mutta harvemmin olen tosissani. Vaikkakin jostain nekin kommentit ovat lähteneet...
Lyhyesti kuvailtuna Riesasta on tullut villisti pomppiva superpallo, joka vielä vilkkuu sekä ääntelee samaan aikaan ja pomppiessaan kiskaisee vielä muutamaa kaveria kuonoon. Mukava kaveri siis.

Harrastusten parissa on vasta ihan viime aikoina oikeasti lähtenyt rullaamaan. Viime kesään asti oli aikamoista suossa tarpomista. Tietenkin Riesa nyt on Riesa, eikä siitä ikinä tule mitään satavarmaa kisakonetta, mutta huomattavasti se on tasoittunut. Myös aksaviiraukset on alkaneet hieman hellittämään, eikä esim. päin hyppääminen ole enää niiiin vastenmielistä. Hitaitahan meidän niistot ja vastaavat ovat, mutta se nyt on oikeastaan aika yhdentekevää jos koira vain tulee ohjaukseen.
Kuukasi saavutettu serti oli varsin kiva tsemppi tuhoon loppuvuoteen. Ihan oikeasti uskon, ettei sitä seuraavaa ihan puoltatoista vuotta jahdata. Jos nyt vuodessa tulisi... ;) Näillä ei nyt sinällään tietenkään mitään väliä ole, tiedän että tuo koira tulee vielä valioitumaan, kävi se sitten ennemmin tai myöhemmin.

Myös toiset synttärit olisi tuossa joulun jälkeen olleet. Tänä vuonna ei kuitenkaan tapaninpäivänä juhlittu, Demsi ei ikinä ehtinyt 13-vuotta täyttämään. Demin kuolemasta on kulunut jo kaksi kuukautta, eikä sitä vieläkään oikein osaa käsitellä. Toisinaan suru tuntuu helpottaneen, mutta sitten se tulee takavasemmalta ja lyö avarilla naamaan.

Jälkikäteen on tietenkin enää turhaa jossitella, mutta useasti mietin, miksei tullut lähdettyä eläinlääkärille heti aamusta. Olisi varmasti helpompi käsitellä asiaa itsekin, jos kaikki olisi sujunut nätimmin. Toisaalta en kyllä tiedä olisiko kukaan ell sitä heti ottanut vastaankaan, kun se kuitenkin söi jne.

 

 

Pari päivää synttäreiden jälkeen päästiin käymään haudalla. Haudalla käyminenkin on jotenkin tosi omituista, eipä kukaa enää välitä vaikka ei veisikään kynttilöitä tai tirauttaisi paria kyyneltä. Siltikin tunsin huonoa omatuntoa, kun kävin kahden päivän mökkireissun aikana haudalla vain kerran...

Elämä on aika erilaista Riesan kanssa kuin mitä se Demin kanssa oli. Demi oli hirveän itsenäinen koira ja varsinkin joskus pahimpien teiniangstien aikaan taisin itse tarvita Demiä paljon enemmän kuin se tarvitsi minua. Riesa taas tarvitsee jonkun, joka pitää ne seinät ylhäällä ja muutenkin tukeutuu monissa tilanteissa paljon minuun.
Jos Demi oli minun punainen varjoni, joka luki ajatuksia, niin en tiedä mikä Riesa on... :D Se on varmaan se holtittomasti pomppiva superpallo, jonka liikkeitä on aika vaikea ennustaa, mutta ihan piristävä lisä elämässä kuitenkin.
Molemmat yhtä kaikki hirveän tärkeitä, hieman eri tavalla vain.

ei puolivaloilla, vaan täydellä teholla

Tännekin ehti jo hetkeksi saapua talvi, mutta sehän lähti jo ennen aikojaan pois. Muutama kiva pakkaspäivä saatiin kuitenkin, ehdittiin myös juosta yhdet hyiset treenit.

En tiedä johtuiko pakkasesta vai mistä lie, mutta ei lähtenyt rata ollenkaan käyntiin. Mulla on todellakin se ongelma, että helpoilla radoilla on vaikea potkia itseään ohjaamaan. Riesahan ei tosiaan ohjaamatta mene edes helppoa rataa, joten oli pakko ryhdistäytyä. Loppuun saatiin rykäistyä ihan kiva pätkä, vaikka eipä tuota nyt oikein kehuakaan voi.

Agilityn lisäksi ollaan tokoiltu muutamaan otteeseen. Aika samalla kaavalla mennään, kaikki menee varsin okei, mutta treenien vähyyden takia ei voi ajatellakaan kokeita...

Luoksari alkaa näyttää jo varsin hauskalta, nyt vain pitäisi päästä treenaamaan apparin kanssa, niin saisi hieman vaihtelevuutta palkkaamiseen.
Seuruussa Riesa poikitti aluksi niin, että astuin pariin otteeseen etutassuille... Palkkasin muutaman kerran oikeasta paikasta, niin on menokin näyttänyt hieman maltillisemmalta.

"Oi, onko se vasta ihan pentu?!" "Täyttää neljä..."

Mitään muuta ei ollakaan tehty, voi Riesa raukkaa. Tylsä elämä. Vuoden alussa taas helpottaa.

SERT-A

Itsenäisyyspäivänä juostiin Ojangossa yksi ihan superhyvä rata ja kaksi vähän vähemmän hyvää rataa. Medit kisasi viimeisenä, oli outoa mennä kisapaikalle vasta iltapäivällä.

Kisaurakka aloitettiin huonolla vedolla. Heti alussa päätin kutsua koiran kakkoshypyn yli, mitä me ei olla tehty oikeastaan ikinä, Riesa kun hyppää niin huonosti päin. Siitä heti kolmannelle esteelle piti vielä heittää niisto, aika hyvä kuvio pään sekoittamiseksi! Jollain ihmeen kaupalla tästä selvittiin virheittä, vaikka menikin pyörimiseksi. En päässyt missään vaiheessa ollenkaan mukaan ohjaukseen, oli aivan kertakaikkisen kamala rata! En muista siitä paljoakaan, eikä kyse ollut todellakaan mistään flowsta, vaan siitä ettei päässä liikkunut juuri mitään.
Jotain tapahtui ja Riesa päätyi oikeille esteille, vaikka jokaisessa mahdollisessa kohdassa lenkitettiin sekä pyörittiin, ohjauskin kulki koko ajan noin kolme metriä jäljessä. Vauhtikin oli korkeintaan jotain nelosella huruttelua, mutta eipä siinä. Nollalla maaliin, kolmas sija, kaksi sekuntia kärjestä ja serti kouraan. Valiokello siis tikittää...

Hieman oli omituiset fiilikset kisan jälkeen. Ei pidä liikoja lähteä valittamaan nollasta ja sertistä, vaikkei se mitenkään nätiltä näyttänyt, saatika tuntunut. Olin aika varma, että ihanneajan kanssa tekisi tuon räpeltämisen kanssa tiukkaa, mutta hyvin ehdittiin. Tiedän, että ajassa on tosi paljon ylimääräistä kaiken sähläämisen ansiosta, joten ehkä tuo ihan vikkelä otus on, jos sertin vetäisee tuolla suorituksella noinkin isossa (51kpl) kisassa. Hyvät fiilikset siis kuitenkin, taistelunolla!

Toinen rata ei mennyt ns. putkeen. Rataprofiili oli vähintäänkin mielenkiintoinen, radalla oli yhteensä yhdeksän putkea! Tämä olisi ollut meille tosi kiva rata, ja mulla oli hyvät fiilikset tästä. Noh, Riesahan sitten päätti oikein huolella varastaa. Olisi pitänyt pistää jarrut pohjaan heti siinä vaiheessa, mutta kun olin jo puoliksi kutsumassa koiraa ja liikkeessä, niin vähän turha se on viedä koiraa pois enää neljän esteen jälkeen.
Alussa olisi pitänyt suoran putken jälkeen kääntyä viereiselle hypylle, mutta kun en ehtinyt edes putkijarrua tekemään, niin Riesa baanatti heti seuraavaan putkeen. Tälläkin radalla oli hyviä pätkiä, mutta aikalailla pakka oli levällään.

Viimeisellä radalla oli sitten jo toinenkin nolla ihan tarjottimella. Radalla oli meille tosi hankala kohta, jossa piti heittää kolme valssia peräkkäin. Riesa tuppaa tuontyylisissä valsseissa valahtamaan tosi pahasti selän taakse, ja sitä noukkiessa yleensä jää pahasti jälkeen. Ehdin jo tuskastella kyseisen kohdan takia etukäteen, mutta päätin ottaa itseä niskasta kiinni ja onnistua. Ja onnistuttiin! Tuntui tosi helpolta eikä Riesa valahtanut kertaakaan!
Hyvällä fiiliksellä ja vauhdilla sitten baanatettiin rataa loppuun, mutta neljänneksi viimeisellä esteellä en enää halunnutkaan nollaa, ja ohjasin niiston aivan käsittämättömän huonosti. Pysähdyin hypyn eteen ja mietin, että mihinkäs tästä. Riesa lähti jotenkin ihan kummasti lukemaan estettä täysin eri suunnasta, veti matkalla pari ympyrääkin. Siitä olisi vielä saanut pelastettua, mutta Riesa ajautui niin sivuun, että tuli hypystä ohi. Femma siitä, loppuun mentiin puhtaasti.

Ei nyt oikein osaa edes harmittaa vaikka ei toista nollaa tullutkaan, jäi aivan mahtava fiilis tuosta valssihässäkän onnistumisesta. Viime aikoina on muutenkin tullut tosi paljon onnistumisia, joiden myötä paremmin uskaltaa luottaa niihin ohjauksiin. Tästä se toivottavasti lähtee, toivon ettei seuraavaa nollaa odotella ihan näin kauaa.

Eteenpäin

Me halutaan jo tammikuu ja Lotan treenit! Toisaalta ihan kiva välillä vaan mennä rennolla otteella juoksuratoja, mutta eihän tämä nyt erityisesti eteenpäin vie. Onneksi ei tarvitse odottaa enää kauaa. Viime aikoina on aksa kuitenkin tuntunut tosi kivalta, saa nähdä miten kauan kyseiset fiilikset säilyy kun päästään haastavampien ratojen pariin...

Tokoakin ollaan väännetty hyvin pienesti, mutta opetin Riesalle puolivahingossa tunnarin kävyillä! Nyt vaan pohditaan, miten saisi saman siirrettyä myös oikeille tunnarikapuloille...
Myös luoksarin stoppia treenattiin käpyjen avustuksella, viskoin Riesan selän taakse uudestaan ja uudestaan käpyjä ja aika nopeasti alkoi pikkuketunkin ajatukset siirtyä taaksepäin. Se meidän TK2 jäi tänäkin vuonna hakematta, mutta josko stoppi olisi vuonna 2016 valmis...

Demin kuolemastakin ehti vierähtää jo kuukausi. Tuntuu paljon pidemmältä ajalta vaikka eihän siitä ole kuin ihan hetki. Ikävä on edelleen ihan käsittämätön, vasta nyt oikeastaan alkanut muutenkin ymmärtää tapahtunutta. Aika-ajoin iskee ajatuksiin jo seuraavan pennun hankinta, mutta paluu kuukauden takaisiin fiiliksiin karkoittaa kyllä tehokkaasti halun hankkia yhtään mitään koiraa. Kaipa tämä tästä vielä helpommaksi muuttuu.

Riesakin on jonkin verran oireillut edelleen yksin jäämistä, mutta viime aikoina se on ollut kyllä ihan esimerkillinen koiraeläin. Ollaan aika paljon vaan lenkkeilty eikä niinkään treenattu ja on tuo kyllä varmaan maailman helpoin irtipidettävä. Yksi päivä unohdin remmin kokonaan autoon, mutta selvittiin silti hyvin ohi juoksevasta koirakosta ja vastaantulleesta urheilujoukkueesta. Pimeässä metsässä samoilusta en itse erityisemmin pidä, mutta vielä ei ole näkynyt mörköjä...

Aksaa on tehty se mikä on ehditty. Pari viikoa sitten oli varsin näppärä juoksupätkä, jossa ei mitään ongelmaa heti kun ohjaaja viitsii keskittyä siihen rataan... Vaikka pätkä on helppo, niin ei Riesa sitäkään ohjaamatta mene. Tämän lisäksi tehtiin keppitreeniä seinää päin ja otettiin lisähaasteeksi se, että itse peruutan vastakkaiseen suuntaan. Hyvin meni nämäkin.

Tällä viikolla treeneille oli maailman huonoimmat lähtökohdat... Mut soitettiin vapaapäivältä töihin ja jouduin sen vuoksi menemään hallille reilusti myöhässä, töissä kassa kaatuili ja jumitti, treeneihin lähtiessä naapurin koira meinasi tulla päälle, matkan varrella oli peura tiellä ja kaiken kruunasi se, että treeniryhmän koira oli tulossa teurastamaan Riesaa kun saavuttiin halliin. Sain hyvin vetäistyä oven kiinni, mutta Riesahan oli ihan sitä mieltä, että nyt katottiin kuolemaa silmästä silmään. Nopeasti Riesa tästä palautui, mutta omat ajatukset ei olleet kovin kasassa. Onneksi ei ollut tämän vaikeampi rata!

Erityisen kivana juttuna se, että Riesa hyppää päin! En tiedä mitä on pikkuketun päässä tapahtunut, mutta otan tämän ilman selityksiäkin.  Kontaktit on edelleen tosi kivat ja yleisilme muutenkin todella hyvä! Tuosta lopusta ei sitten puhutakaan... Toki voisi olla ihan ok, jos koira lukisi hyppyjä edes tuon verran itsekin, mutta on tuo nyt vähän naurettavan näköistä rytmittää koiran menoa siinä vaiheessa, kun koira käytännössä on jo painanut ohi. Mutta voihan sitä noinkin ohjata, joo'o. Tässä vielä toinen veto samaiselta pätkältä (ja samalla virheellä...):

Tiistaina käytiin taas pitkästä aikaa osteopaatilla. Viime käynnistä ehti vierähtää jo yli 4kk, hupsista... Pelkäsin, että koko koira on täysin umpisolmussa, kun olen kuitenkin yrittänyt pitää n. 2kk hoitoväliä. Tuttuun tapaan minä taidan edelleen olla se enemmän solmussa oleva osapuoli, Riesa on kuulema ihan erinomaisessa kunnossa. Tottakai sieltä taas löytyi niitä tyypillisiä aksakoiran kireyksiä, mutta ei mitään sen suurempaa. Hyvä tietenkin käydä säännöllisesti ne pienetkin kireydet hoidattamassa, niin ei kehity niistäkään mitään isompaa vaivaa.

Helpottuneet fiilikset taas käsittelyn jälkeen, mä aina tuppaan stressaamaan varsinkin Riesan etupään suhteen. Sehän on edestä aika suora ja katsottiinkin siinä, että ei ole joustavuuden kannalta paras mahdollinen, mutta ei se kyllä millään tavalla koiran lihaksissa näkynyt. Pienellä ja kevyellä rakenteella on varmasti osansa asiaan.

Riesa on kyllä joka kerta aivan uskomaton hoidettavana. Voisi kuvitella, että tuon tempperamentilla ja keskittymisellä olisi vähän ongelmia vain maata paikallaan, mutta Riesa painuu joka kerta kiltisti kyljelleen ja silmät kiinni torkkuu koko hoidon ajan. Tällä kertaa ei ollut edes mitään kipeämpää kohtaa, mikä olisi saanut sen edes nostamaan päätään.
Nyt kelpaa taas harrastaa huoletta, muutaman kuukauden päästä sitten uudestaan!