20. maaliskuuta 2011

pikkujuttuja

Maanantain treeneistä aletaan toipua. Ehkä. Koirahan on ihan loistava, mutta olen totaalisen kyllästynyt itseeni ohjaajana tällä hetkellä. Huomenna on kuitenkin treenit, sama rata ja selkeät suunnitelmat mitä lähdetään työstämään.
Kovin on ikävä tuttua ja turvallista(?) Demiä radalla, sekin voisi taas pitkästä aikaa tulla joku kerta hubailemaan. 

Keskiviikkona kävin Lotta Vuorelan kontaktikoulutuksessa ja fysiikkatreenissä. Lotta esitteli Silvia Trkman tavan opettaa 2on/2off kontaktit, tapa muistuttaa aika paljon sitä millä opetin Riesalle kontaktit, joten oppeja on helppo soveltaa. Koulutuksen jälkeen "vähän" juostiin, ja sen jälkeen olinkin pari päivää oksennustaudissa. Kiva. Lotan treenit ei selvästi ole tarkoitettu mulle.. =D

Kuitenkin keskiviikon treeneistä innostuneena kaivoin lipastostani yhden laatikon ja muistuttelin Riesalle ihan alkeita. Ei tarvinnut kauaa muistutella, 2on/2off tulee sillä jo selkäytimestä ja hyvä niin.
Lotta toi esille mm. sen että koiraa voi palkata kontaktilla muullakin kuin namilla. Eihän mulle tullut mieleenkään, että kontaktilla seisovaa koiraa voisi revittää lelulla.. Olin ihan varma että Riesa unohtaa koko kontaktiasennon siinä vaiheessa kun tungen sille patukan/narupallon/narun suuhun, mutta mitä vielä! Ipana pysyi hienosti, ja vapauttamisen jälkeen tarjosi lelu suussa asentoa. Hassu elikko.
 
Tokon suhteen olla tehty lähinnä noutoa. Päätin että kesällä se on viimeistään avo-kunnossa, kunhan saataisiin tuo alo nyt alta pois. Mulla on myös hirveä hinku päästä opettamaan kaikkia kivoja ylempien luokkien liikkeitä!
No mutta asiaan, nouto edistyy oikein kivasti. Musta tuntuu että toi 250g on vähän liian painava. Koiralla on lieviä hallitsemisongelmia sen kapulan kanssa, mutta kun se osaa tuon niin kevyempi on lasten leikkiä, right? Aluksi aloitettiin ihan siitä että Riesa istuu kapula suussa. Se olikin astetta hankalampi projekti, terkkuja alakerran naapureille.. Jotenkin se lähti siitä rullaamaan, ei hajuakaan miten, mutta päämäärä on tärkein.
Perusasenoon hakeutuminen oli taas aluksi vähän vaikeeta, mutta Riesa tajusi pian pitää pään paikallaan ja heittää takapään oikeaan paikkaan. Hienoa. Paljon toistojahan tämä vielä vaatii, mutta voiton puolella mennään. Seuraavaksi sitten käsittelyyn metsku.. 

Hyppyä ollaan treenattu ihan sisätiloissa, ja teinpä mielenkiintoisen havainnon. Jos katson hypyn toiselle puolelle, Riesa hyppää ilman kyselyjä. Jos katson Riesaan niin kyselee. Tämä tukee teoriaa siitä että Riesa katsoo tosi paljon myös mun katseen suuntaa, pitää muistaa agiradalla katsoa sinne mihin haluan koiran.. 
Avo-hyppy ei tuottanut sen kummempia ongelmia, istumiseen saattaa joskus vaatia kaksoiskäskyn mutta muuten aikalailla piece of cake hyppyrotalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti